Otto matkusti aikoinaan Sisiliasta tänne Suomeen. Olin saanut sen lahjaksi. Täällä sitä odotti kaksi vuotta vanhempi sisarpuoli Briciola, suuri häkillinen lintuja ja kääpiökani.
Briciolan kuolemasta on nyt neljä vuotta.
Se nukutettiin kotona, sillä en halunnut Oton jäävän epätietoisena kaipaamaan pois vietyä elinkumppaniaan. Briciola vaipui viimeiseen uneensa sylissäni, Otto pesi sen takajalat hyvästiksi. Sitten olimme kahden.
Ja nyt minä pakkaan tarpeettomia kissankuppeja, käyttämättä jäänyttä kissanhiekkaa, Otolta syömättä jäänyttä kissanruokaa ja kaikenlaista tavaraa, mitä määrittä sana kissa, viedäkseni ne löytöeläintaloon.
Olin 17, kun muutin pois lapsuudenkodistani. Oton kanssa olen elänyt 19 vuotta. Otto on minun kallioni, kaikki mikä on varmaa ja pysyvää. Tärkeintä maailmassa. Lohtu ja satama. Koti. Kauneus siinä, kun koko maailma on ruma. Onnen muru epätoivon keskellä.
Minulla on ollut Otto suorittaessani kaksi eri ammattitutkintoa, ja epälukuisen määrän kursseja. Sinä aikana, jonka Otto on ollut kanssani olen ollut noin 12. eri työpaikassa. Olen ollut naimisissa, olen eronnut, olen ollut kihloissa, olen käynyt treffeillä... Minulla on ollut punaiset-, mustat-, ja vaaleat hiukset. Olen lihonut lihomistani. Olen iloinnut, olen surrut; onnistunut ja epäonnistunut. Olen kadottanut ystäviä, olen saanut uusia. Olen lentänyt kuumailmapallolla, ja uinut onkaloissa; olen ollut pitkään poissa ja kaivannut eläimiäni- lopulta sitä ainoaani, Ottoa.
Otto valvoo. Se odottaa. Jotain se aavistaa, sokea vanhus. Minusta tuntuu, että se on valmis. Minä itken. Tunnen itseni vanhaksi. Ajattelen kaikkea sitä aikaa, joka siirtyy lopullisesti taakseni, kun kissan ruumis kannetaan eläinlääkärin autoon. Tunnen itseni itsekkääksi ja halpamaiseksi.
Tiedän, etten tule nukkumaan tänä yönä. Tiedän, että kun ovikello aamulla soi, tahtoisin vetää peiton pääni yli ja teeskennellä, etten ole kotona. Vain pitää Ottoa vieressäni ja kuunnella sen hidasta kehräystä... Tänään aika on hirvittävä vihollinen, jokainen hetki arvokkain lahja. Huomenna minun maailmani on toinen. Kaikki mikä on ollut pysyvää on poissa. Ja kaipaan sitä jo nyt niin että tahtoisin kirkua.
 |
| Otto huhutikuu 1994 - 9.8.2013 |
Kiitos kaikesta kissaseni: kai sinä tiedät, etten tahtoisi luopua? En sinusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti