Koska, vaikka minut kaikesta päätellen on sellaiseksi tarkoitettukin, en valitettavasti ole mikään lady of lesure, on jälleen aika pistää happygolucky hetkeksi hiukan taka-alalle, pakata kapsäkki - ja lähteä
valloittamaan maailmaa.
No, yleensä siinä käy enemmänkin niin, että maailma valloittaa minut; niin paljon on opittavaa, hyvää ruokaa ja juomaa, kauniita esineitä, ihanaa luotoa, ystävällisyyttä ja aitoa välittämistä kaikkialta löydettävissä- ainakin jos ei pelkää liata käsiään ja kaivautua hiukan syvemmälle.
Lähden kuitenkin töihin, enkä vain kivastelemaan ( katso nyt pomo, mä tiedän sen! ;)
Ja töissä pitää olla koko ajan tietoinen siitä, mitä kello on.
Tiedätte tunteen: kuin Ihmemaan Liisan valkoinen kani. Säntäilee edes takaisin puoli hysteerisenä ja tuijottaa kelloa: on kiire, on kiire, nyt kiire kiire on! Yölläkin herään alituiseen katsomaan kelloa. Päiväunilta herään usein tukka pystyssä ja silmät apposen auki: jostain olen aivan varmasti jo MYÖHÄSSÄ! Merkillinen olotila. Edellisestä johtuen en juurikaan kelloon vilkuile vapaa-ajallani. Jätän kaiken minkä voin, ja paljon siitäkin mitä ei voisi, aivan viimetinkaan. Niin kuin nyt nämä lähtövalmistelutkin. Olen eilisestä asti heilutellut rättiä vähän siellä ja täällä. Avonaiseen matkalaukkuun olen pakannut aina ohimennen jotain. Oma saamattomuuteni ärsyttää minua, mutta toisaalta en kyllä stressaannukaan. Jos minua nyt huvittaa enemmän lukea kirjaa, tai kirjoitella diibadaabaa, kuin tehdä kesken eräisiä välttämättömyyksiä valmiiksi, niin tänään voin vielä tehdä.Ja tiedän, että kaikki tulee valmiiksi tälläkin taktiikalla.
Jokaisella on oma sisäinen rytminsä, yritetään kestää toisiamme; sitä, että yhden sisällä soi samba, toisen poskihitaat ja kolmannen omin tahti löytyy moshpitistä. Peace everybody!
Ja töissä pitää olla koko ajan tietoinen siitä, mitä kello on.
Tiedätte tunteen: kuin Ihmemaan Liisan valkoinen kani. Säntäilee edes takaisin puoli hysteerisenä ja tuijottaa kelloa: on kiire, on kiire, nyt kiire kiire on! Yölläkin herään alituiseen katsomaan kelloa. Päiväunilta herään usein tukka pystyssä ja silmät apposen auki: jostain olen aivan varmasti jo MYÖHÄSSÄ! Merkillinen olotila. Edellisestä johtuen en juurikaan kelloon vilkuile vapaa-ajallani. Jätän kaiken minkä voin, ja paljon siitäkin mitä ei voisi, aivan viimetinkaan. Niin kuin nyt nämä lähtövalmistelutkin. Olen eilisestä asti heilutellut rättiä vähän siellä ja täällä. Avonaiseen matkalaukkuun olen pakannut aina ohimennen jotain. Oma saamattomuuteni ärsyttää minua, mutta toisaalta en kyllä stressaannukaan. Jos minua nyt huvittaa enemmän lukea kirjaa, tai kirjoitella diibadaabaa, kuin tehdä kesken eräisiä välttämättömyyksiä valmiiksi, niin tänään voin vielä tehdä.Ja tiedän, että kaikki tulee valmiiksi tälläkin taktiikalla.
Jokaisella on oma sisäinen rytminsä, yritetään kestää toisiamme; sitä, että yhden sisällä soi samba, toisen poskihitaat ja kolmannen omin tahti löytyy moshpitistä. Peace everybody!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti