torstai 20. maaliskuuta 2014
Vain merimies
voi tietää erinäisiä asioita, mikäli Tapsan vanhan laulun sanoihin on uskomista- ja onhan niihin, niin kuin me merenkävijät hyvin tiedämme. Maailma on auennut ja pienentynyt monin tavoin, sitten tuon laulun kirjoittamisen, ja maakravuillakin on nykyään aika hyvä tuntuma siitä, " miten pieni onkaan maa ", mutta! Jotain meillä merenkulkijoilla täällä kotimaassakin on, mitä ei ole muilla. Ja se on meistä joka ainoalla. Meillä on Mepa!
Jokaisesta palkastamme annamme pikkuhippusen merimiespalvelutoimistolle, jolta saamme vastinetta moninkertaisesti. Meille toimitetaan kirjoja ja elokuvia laidasta laitaan. Ja meille järjestetään monenlaista toimintaa, sekä kursseja. Vain merimies voi tietää, kuinka monin tavoin Mepa meistä huolehtiikaan!
Työ on arvokasta, minkä vuoksi minua ärsyttävätkin suunnattomasti sellaiset merenkävijät, jotka ilmoittautuvat kursseille, ja jäävät sitten niiltä pois EDES VAIVAUTUMATTA ILMOITTAMAAN estyneisyydestään. Kursille oli ehkä varasijalla joku innokas osallistuja, joka ei mahtunut mukaan, koska joku toinen ei vaivautunut ilmoittamaan pois jäämisestään. Kulujakin haamuosallistujista tulee, joten miettikääpä sitäkin, joiden aihetta on!
Tämä ei ole maksettu mainos, eikä kustannettu kuritus. Tulipahan vain mieleeni juuri eilen Pajulahdelta tyytyväisenä ja rentoutuneena kotiin palanneena. Tällaisenkin epäsporttisen ihmisen on helppo ja kiva mennä kokeilemaan uusia lajeja, kun ei tarvitse olla itsestään ( kiloistaa ) liian tietoinen, eikä arastella, kun ollaan liikkeellä ikään kuin tutulla porukalla. Soisinkin, että useammat löytäisivät tiensä Mepan kurseille, joita varmasti löytyy joka makuun, sillä sekin on harmillista, jos joku aktiviteetti jää ohjelmasta liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Rohkeasti mukaan vaan!
Sillä vain merimies- ja nainen- senkin tietää, kuinka meri yhdistää ne jotka sitä rakastavat, ja jotka sen aalloilta leipänsä hankkivat. Maailman talouden ristiaallokka keinuttaa milloin mitäkin ammattikuntaa, jopa niin kovasti, että sen olemassa olo on täysin uhattu. Kun myrsky iskee on yhteistoiminnassa voimaa! Mepan toimintaan osallistuminen hyvä tapa lisätä yhteenkuuluvuutta meidän merenkävijöiden sekalaisessa seurakunnassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti