Tärkeintä on, tosiaankin, olla aito!

 “ Kun synnymme, niin itkemme, koska joudumme tälle hullujen näyttämölle “ totesi William Shakespeare aikanaan. Maailmaa on usein rinnastettu näyttämöön ja meitä ihmisiä vain mielivaltaisen näytelmän tahdottomiin esiintyjiin.
Kaikkea on ohjannut kohtalo; jumalat ovat heittäneet noppaa kohtaloidemme sinetiksi, suuri nukkemestari kiskonut naruistamme. Huvittuneina he ovat seuranneet aikaansaamaansa kaaosta, ihmisten yrittäessä pysyä edes joten kuten kiinni näytelmässä, jonka käsikirjoitus on heille suurelta osaltaan arvoitus.

   Menneinä vuosituhansina roolijakoa ei ole tarvinnut juurikaan pohtia sen määräytyessä pääsääntöisesti syntyperän, rodun ja sukupuolen mukaan. Monet lahjakkuudet menivät hukkaan, monet mielipiteet jäivät kuulematta. Useille ihmisille elämä oli näköalatonta ja vailla suurempia valinnanmahdollisuuksia. Hengissä pysyminen riitti köyhille elämäntarkoitukseksi. Parempiosaiset saattoivat puuhailla, mitä tahtoivat:  oman roolinsa puitteissa tietenkin. Tiukasti säädellyn osan esittäminen teki kaikesta tavallaan hyvin helppoa.
   Erään tutkimuksen mukaan Titanicilta pelastui vähemmän brittejä, kuin amerikkalaisia, edellämainittujen herrasmiesetiketin vuoksi. Edes hyisen meren ja haaksirikon edessä roolista ei luovuttu. Vaimo turvaan, smokki ylle ja hypotermiaan, ulkoinen tyyneys säilytettynä. Roolissa pysymisen tarve ohitti siis halun pysyä hengissä. Jonkun mielestä varmasti todella kunnioitettavaa. Ehkä kuitenkin täysin luonnotonta. Kai se on jotain kunniantuntoa, pelkoa siitä, miten elää itsensä kanssa tulevaisuudessa, jos rikkoo roolinsa rajat...

  Näennäisesti luonnostaan lankeavaa roolitusta alettiin lopulta kyseenalaistaa. Keskustelu tasa-arvosta, yhtäläisistä oikeuksista sekä “jokainen on oman onnensa seppä”- tyyppinen ajattelu ovat kattaneet meille länsimaalaisille lähes lopputtomista valinnoista koostuvan buffet-pöydän. Mutta kuinka todellista vapautemme valita on? Pystymmekö oikeasti itse valitsemaan roolit, joita elämämme kuluessa esitämme? Saako roolia vaihtaa kesken näytäntökauden?  Mikä määrittää ominaislaatumme, jos läpi elämämme vain esitämme olevamme jotakin, vaikka syvällä sisällämme tiedämme, että tahtoisimme olla joku muu, jossain muualla? Ulkoistamme itsemme niin elämästämme, kuin maailmasta, jossa elämme uppoutuessamme yhä syvemmälle ulkoapäin tuputettuihin määritelmiin ja  rooleihin.

Elämän keskeisin valinta on tämä: uskaltaudunko olemaan todellinen itseni, vai valitsenko suojakseni roolin tai sukellanko muiden tarjoamaan rooliin, jonka uumenista voin huutaa ja kuiskata miten paljon tahansa, sen vaikuttamatta odotuksiin, joita käyttäytymiselleni asetetaan. Voimme elää elämämäämme elämättä sitä. Voimme arvottaa itseämme ulkopuolisen silmin, ja pyrkiä olemaan jotain, mitä emme todellisuudessa ole, niin työelämässä, kuin yksityiselämässämme. Elämänvalheen jäljet ovat kuitenkin lyhyet ja surkeat.  Olkaa rohkeita: astukaa ulos rooleistanne- ja alkakaa elää! Rohkeus on vapautta, ja vapaus on kyky ajatella omilla aivoillaan, olla aito

näin tykkää Sandelsson, täällä jossain maailmassa :)

Majakka

Jo ennen kuin torneja alettiin pystyttää merien lyhdyiksi, ennustettiin Suurten Salaisuuksien korteista. Torni- kortissa ihmiset putoilevat sortuvasta Maison Dieusta ( " jumalan talo " ). Maa aaltoilee, kuin myrskyisä meri hävityksen tornin alla. Kortti voi ennustaa viisautta ja luvata apua kaikkein vaikeimmasta selviytymiseen tai toisin asettuessaan povata katastroofia, kyvyttömyyttä käydä taistoon ja toipua siitä. Tukahtumista, haipumista sanattomuuteen, kuin kaatunut mustepullo veteen, saattaa kortin lukija löytää. 

Enemmän, kuin pelkkä torni on Tarot- korttien Jumalan talo ilmeinen majakka. Sillä valoa virtaava majakka valuu aina myös pimeää.  Pysähdypä joskus kuuntelemaan kaukaisen majakan valoa! Anna välähsystä seuraavan pimeyden laskeutua ihollesi, kuin auringonlaskun vuodenajan, kaiken kadonneen ja kaikonneen vuodenajan, sileänä ja kiiltävänä, kuin kivi tai kyynel. Majakka on torni. Baabelin torni, sekaannuksen kotimaa.

   Faroksen pienellä saarella, Egyptissä lähellä Aleksandriaa, sijaitsi yksi antiikin ajan seitsemästä ihmeestä: valaistu torni. Majakka, joka rakennettiin 200- luvulla, seisoi paikallaan yli tuhat vuotta. Meren ja autiomaan tuulten kulutettavana, se valoi aalloille kehotusta varovaisuuteen. Lopulta rakennus, varjeltuaan sukupolvi toisensa perään merelle lähteneitä veden syleilyyn joutumiselta, vajosi itse suolaiseen hautaansa, kaikkien meidän alkukotiin. Vasta noin15 vuotta sitten löytyivät sen jäännökset. Mahtava Faroksen majakka; uljaana merkitsemässä oikeaa reittiä kulkijoille, mereen kadonneena ja jälleen löydettynä. Kaiken elämän aikaisin kehto, suolainen meri. 
   Elämä on ihoa kiristävää ja kirvelevää suolaa poskillamme. Lapsivesi ja kyyneleet. Valotorni on ennen muuta torni. Vartiotorni on ennenkaikkea torni. Torni on akseli taivaan ja maan välillä. Sanat ovat akseli faktan ja kuvitelun välillä. Sanat ovat tunne sisällämme ennen lausumistaan. Jälkeensä ne jättävät valoa ja pimeää, kuin kaiuksi. 
   Joskus pelättiin majakan merta pyyhkivän valon häikäisevän kalat ja kutsuvan luokseen ihmisiä muualta, kuin ahnaita lintuja, rikkaruohoja, jotka tahtovat levittyä kaikkialle. Majakan hyöty merenkävijöille ymmärrettiin toisaalta vertaansa vailla olevaksi. - Sellaisia ajatuksia valojen talot herättävät, kahtiajakoisia. Sillä torni on pyhän Jerusalemin antiteesi, saatanan linna, jonka sisältä tuli lyö lieskoja ja jonka ympärillä pimeys on kaksinkertainen.  
Elämme toisia aikoja nyt. Monet majakat ovat tarpeettomina sammuttaneet valonsa. Saaliita ei ole, ei saalistajia, ei valoa. Hiljaiset kallioluodot on suojeltu ja rauhoitettu tuulien kulkea, lintujen pesiä. Laskeneesta pimeästäkin kuiskauksemme hakevat toivoa. Unohdetut askelemme kuuntelevat majakan varjoon pesiviä lintuja, äänekkäät kuiskauksemme tunnistavat kultapiiskut, suloiset rantakukat.

   Kuuntelen aaltojen murtumista rannan kalliohin; pienten laineiden särkymistä pyöreiksi kuluneisiin kiviin. Mietin, kuinka vanhoja ovat nämä paadet entä onko ne tarkoitettu ikuisiksi? Mietin, voiko majakan lempeä valo olla joskus Sauronin polttava silmä, jonka tarkoitus on valvoa jokaista liikettämme ja alistaa? 
  Kun Muumipappa tunsi olevansa tarpeeton, lähti hän etsimään elämälleen tarkoitusta kallioluodolta, hylätyn majakkan saarelta. Tietenkin hän löysi elämäänsä jälleen ilon ja tarkoituksen. 
Majakka on torni. Torni on symboli, maailman akseli, joka yhdistää taivaan ja maan. Maallisen ja hengellisen elämän. Meidät elolliset ikuisuuteen.